Missä olen?
Istun omalla sängylläni edelleen.
Vieläkin.
Päätä särkee ja käsien tärinä alkaa todennäköisesti pian.
Taivas on muuttanut väriään turkoosista siniharmaaksi, toivottavasti pian voisi sataa.
Sataa siksi, että vesi voisi huuhtoa eilisen mennessään.
Eilisen pois, kokonaan.
Tahdon edelleen lähteä ulos, mutta en halua mennä yksin.
Keksin tekosyitä, miksi lähteä, edelleenkään kukaan ei ole minua pakottamassa.
Lähden kuitenkin pian yksin etsimään Fredalta jotain paikkaa, mihin kietoutua. Porttikongia, sushiravintolaa, mitä vaan.
Olohuoneesta kuuluu monen ihmisen puhetta, ajatukseni ovat hiljaa.
Kerrankin.
Keskityn pelkästään olennaiseen, kirjoittamiseen. Tämä on minun kädenjälkeäni.
Avonainen ikkuna ja tuuli saavat aikaan unettavan huminan, nyt ei ole aikaa nukkua, on aika pysyä liikkeessä.
Aika pysyä hereillä ja virkeänä, vaikka ei ole mitään, mikä voisi järkyttää rauhaani juuri nyt.
Palasin omaan maailmaani.
Kuulostaa etäisesti jonkin huumeen vaikutukselta.
En harrasta sellaista.
Harrastan realismia.
Totuus sattuu, niin sattuu petetyksi tuleminenkin.
Sidoin ajatuksissani kengännauhat toisiinsa.
#ELLI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti