Heikkous

Makaan mustalla päiväpeitolla ja tuijotan kattoon. 
Huoneen seinät ovat eri sävyiset katon kanssa, sammunut tuoksukynttilä ei tuoksu miltään.

Makaan mustalla päiväpeitolla, en ole koskaan ollut näin pitkään hiljaa. 
Mieleni huutaa; "HAPPEA! HAPPEA??!"
Hengitys on raskasta selällään maatessa, ensimmäinen, muita raskaampi kyynel putoaa silmäkulmasta mustalle päiväpeitolle.

Kalenteri katsoo syyttävästi seinältä, en katso takaisin, tuijotan peilissä roikkuvia jouluvaloja.
Tältä ei tunnu hulluus, tältä tuntuu ikävä.
Tältä tuntuu siis hulluus.

Puhelimesta soiva musiikki kertoo rakkaudesta, tästä on rakkaus kaukana, oikeasti se on muutaman kilometrin päässä, mutta se on niin helvetin kaukana.
En enää koskaan lupaa itselleni mitään.

On pakko valvoa koko yö, huominen antoi sanansa, se lupasi tulla meidän luokse.
Me odotetaan sitä.

Helvetti.

#ELLI

Hymy

Muistan kaiken, joka hetken.
Jokaisen silmäniskun ja hymystä johtuneet ilojuovat kasvoillasi.
En unohda sitä koskaan.
En päästä irti, miksi edes yrittäisin päästää irti?

Kynttilät eivät pala loppuun sinä iltana, kun katsot peiliin ja hymyilet. Kerron tänään hymystä, sinun hymystäsi.
Kerron, puhun, juttelen. Mitä väliä? Me ei kuolla koskaan.

Päästin irti kaikesta edellisestä, tänään ja huomenna keskityn hymyyn. Annan sille ikuisuuden.

Vastapäisen talon rappuun syttyy valo, eihän siellä edes asu ketään, sen seinillä on vain aaveita, valo oli silti lämmin. 
Kuuma kahvi läikkyy reunojen yli valkoiselle paidalle, kovasanainen musiikki huutaa kuulokkeissa ja me saatiin tänään koulussa karkkia.

Kynttilä tuoksuu liian vahvasti, ja saan pimeydestä päänsärkyä. 
Me ei koskaan sanota hyvästi, ei koskaan.
Vaikka me oltaisiin kuoltu tylsyyteen koulun juhlasalissa, me ei oltaisi koskaan sanottu hyvästi.
Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen, me sovittiin se nyökkäämällä.

Jokainen taivaalta putoava sadepisara katsoo tänään meidän perään, me ei omisteta maailmaa, mutta ainakin me ollaan ihan helvetin onnellisia.
Me ei odoteta mitään, me ollaan muutos.

Kesäkuu on kohta.

#ELLI

Aamu

"Ihanaa elää sillee et odottaa joka päivä huomista"
"Huomisen lapset"

Me katsottiin joskus kauan sitten Salkkareita, nyt me nähdään unia huomisesta. Me eletään kuin kuoltaisiin huomenna, mutta silti me seurataan kellojen viisareita, milloin on taas huominen.
Me ei kuolla koskaan.

Me luotiin lupaus huomisesta.
Me voidaan tuhlata jokainen ilta, aamu on luonut lupauksensa.
Aamu loi lupauksensa, me sinetöitiin se tänään varttia yli yhdeksän illalla, kun ratikan numero 8 ovet sulkeutuivat Perhon pysäkillä.

En käänny pois huomenna.
Aamun luoma lupaus saa näkyä kasvoillani, huomenna on aika hymyillä. 
"En oo koskaan ollu näin onnellinen"

Tavoitin tänään varjosi lisäksi sinut.
Olin niin onnellinen, että alkoi huimata.

RAKASTAN sinua.
Pidän SINUSTA.

Aamu loi lupauksensa, me eletään edelleen kuin kuoltaisiin huomenna, mutta me ei kuolla koskaan.
"Huomisen lapset"
Niitä me ollaan, ikuisesti.

RAKASTAN (ELÄMÄÄ)
         (SINUA)

Ei haittaa vaikka huomenna sataisi. 
Me ollaan huomisen lapsia, ikuisesti.
Ikuisesti.

#ELLI

   

Huominen

Huominen koittaa jo kahdenkymmenen minuutin päästä.

Pääsen jälleen hukkumaan sen silmiin. Huomenna.

Hetkeksi, pala taivasta. Jalat maassa.

Kiedo itseni siniseen flanellipaitaan, sidon hiukset huoletomalle puolinutturalle ja odotan, että huomaat minut.

Huomaatko, että maailma on tehty huomenna meitä varten?

Huomenna.

Jalat kantavat, maiharit kiskovat maata kohti pilviin karkaavan mielen, olen edelleen ihan helvetin onnellinen.

Vaikka käännyin, olit edelleen siinä. 

Et koskaan kieltänyt perässä kävelemistä, pelkkä katse riitti.

Veit maton kiiltonahkaisten maiharien alta. 

En kääntynyt pois, simät säihkyvät edelleen.

Hymyilyttää.

Sytytän kaksi kynttilää, elämä ansaitsisi sata.

Sata syttyvää kynttilää, liekkiä.

Sinä ansaitset maailman.

Pidä kiinni!

Huominen koittaa yhdeksän minuutin päästä.

#ELLI

Aurinko

Aurinko laski tänään aikaisin, en viitsinyt katsoa ikkunasta ulos.
Sama aurinko, joka laski kesäkuun puolessa välissä, sama aurinko, jonka laskua me katsottiin kaikki yhdessä Tähtitornenmäeltä.

Tarvitsen aikaa, jota kukaan ei ole koskaan edes vienyt pois. 
Lupasin itselleni, että opettelisin soittamaan kitaraa. 
Lupasin muille tehdä maanantaina jotain rohkeaa.
Ulkona on liian tuulista, me voitaisiin kiroilla yhdessä rautaportin luona ja odottaa vapautta.
En ollut tarpeeksi rohkea vielä perjantaina, tule jo, maanantai, tule jo.

#ELLI

Onnellinen

Kävelin kotiin, ja avaruus katsoi suoraan silmiini. Tuijotin herkeämättä takaisin, kumpikaan ei sulkenut silmiään. Katuvalot heijastuivat kerrostalojen ikkunoista, olin jälleen ihan helvetin onnellinen.

En pelännyt maailmaa, en ole kuolematon, vaikka ajatuksissani olen edelleen pilvien korkeudella.
Avaruus tuijotti taivaalta takaisin, ja hymyilin tuntemattomille ihmisille. 

"Pidän ihmisistä jotka... katsovat silmiin." 
Niinpä.
Hetki, joka ei lopu koskaan. Rakastan sinua, RAKASTAN SINUA!
"Mä haluun tehä jotain uutta, voisin ehkä törmätä siihen vahingossa tai... tai..."
Niinpä.

Leikittiin outoja leikkejä oudoilla säännöillä, mutta ainoa asia joka pyöri maailmaa nopeammin mielessä oli ajatus siitä, miten paljon RAKASTAN (sinua).

"Voidaanks syödä yhes koulussa huomenna? Sun kaa on nii hauskaa heittää ruokisläppää."
Niinpä.

En menetä mitään, jos jään. 
RAKASTAN (SINUA) (ELÄMÄÄ) (SINUA)

Avaruus katsoi suoraan silmiini, ja myönsin olevani onnellinen. 
"Älä pelkää maailmaa."
Lupaan sen.

#ELLI

Merkitys

Joulukuun toinen päivä ei ollut kylmä.
Ei sen jälkeen, kun sisällä alkoi palaa. Se näkyi silmistä ja tuntui sormenpäissä. Nauraminen sattui mahaan ja sairaat vitsit naurattivat entistä enemmän. Sairasta.

Olavi Uusivirta laulaa edelleen siivistä. Minä kerron siivistä, joilla lennetään pilvien yläpuolella kuolemattomana, vatsanpohja täynnä perhosia. (Koko eläintarha.) Maailma pyörii päässä nopeammin kuin normaalisti, ja jalat lähtevät väistämättä alta.

"Me tullaan tänne juoruilemaan" - me mennään sinne että kuuluttaisiin taas yhteen.
Me ei hävitty minnekkään, kadottiin vaan hetkeksi meidän juttuun. Me huudettiin, naurettiin, jaettiin ja kylvettiin määrittelemättömissä yksityiskohdissa.
Hukuttiin oransseihin sohviin ja tehtiin toisistamme hulluja. Molemmilla oli pohjalla ajatus siitä, että ollaan helvetin onnellisia. 

En puhu muiden puolesta, olen helvetin onnellinen.

Voima

En herännyt painajaisiin viime yönä. En katsonut uutta silmiin tänään, sen sijaan ilmoittauduin luovan kirjoittamisen kurssille.

Puisella lattialla tuntuu ikkunasta virtaava ilmavirta.
Uusi veti maton jalkojeni alta. En uskalla toivoa päästäväni irti. 
     
Poltin kynttilän jalustaan asti loppuun, katsoin vierestä, kun se sammui ja mietin samalla, että uusi sai kynttilän liekkiä kirkkaamman pilkkeen syttymään silmiini. 
   
Sydän hakkasi tänään tietään ulos rintakehästä, en katsonut hetkeen ketään silmiin, keskityin pysymään tasapainossa. Poskilleni valui auringon säteitä polttavampi kipinöinti, nielin odotuksen kuin särkylääkkeen.
   
En käytä kalenteria, en ole niin aikuinen vielä. 
Valehtelin. Olen merkinnyt sinne kaksi asiaa, sen silmien värin ja muistutuksen, että me painaudutaan vanhalla porukalla uuden kahvilan seinää vasten ja vertaillaan toistemme elämiä.
Tein sen taas, ei siellä ole kenenkään silmien väriä. Kaikki aikanaan.

En herännyt painajaisiin viime yönä, kahvi oli laimeaa aamulla ja hiuksten latvat olivat takussa.
Ensimmäinen joulukuuta, ensimmäinen aamu; tänään alkaa elämä.

En voi huutaa, että "päästä irti!" jos kumpikaan ei oikeastaan edes pidä kiinni. En anna itseni karata kauemmas, vaikka samalla olen jo pilvien yläpuolella. Jätin paperisiivet kiiltokuvien enkelilapsille, vapaana kuka vaan voi lentää.

Me piirretään katuliiduilla valkoisiksi maalattuihin seiniin.
Oltaisiin niin rehellisiä, että totuudet muuttaisivat väriään violeteiksi.
Me ei kuolla koskaan.

#ELLI