Ihan lapsi vasta aikuisiän kynnyksellä, älä hyppää sinne pää edellä, aina oli pakko kapinoida muotoseikkoja vastaan.
Jalat roikkuvat sängynlaidan yli, annoin kynttilän palaa pullon pohjaan kiinni, pullonpohjalasit ja leveälahkeiset housut, kodittoman kasvot vaikka talolle oli matkaa enää juoksuaskeleen verran, ole hiljaa ja päästä irti.
Paljaat puut taivasalla, sinua kaivataan jo, tule ennen kuin itse lähden.
Tappaja, se sinä olet, sinua kaivataan täällä jo. Kaiva hautasi muille valmiiksi, ravistele aurinkoa ja työnnä pilvien taakse niin lujaa, että se saavuttaa päiväntasaajan tasan tarkkaan ennen tammikuuta.
Intiaanikesän vaihtuessa pääkallokeleihin, siihen väliin luomme paikkasi, viihdytä sinä meitä, kyllä me luvataan tanssia tappamassasi. Pienet lapset puiston penkeiltä juoksevat suoraan syleilyysi, älä pudota heitä puista vaan rakasta.
Riehu täällä, pistä tukkasi sekaisin, sotke meidät ja meidän seinät, älä riko mutta rakasta.
Hyvät naiset ja herrat, antakaa syksyn saapua sateisimpaan Helsinkiin.
#ELLI
Kerran kirjoitin elämästä kahdella sanalla, pyysin saada olla hetken läsnä.
Mattolaituri täyttyi koskemattomista, niistä jotka kehtasivat myöntää olevansa onnellisia edes hetken, niistä ketkä kehtasivat nauraa aivan liian kovaan ääneen.
Sinne, missä kenenkään kehossa ei uisi uupumus, puhelimia ei käsketty sulkea, mutta niin siellä silti tehtiin.
Korkkiruuvinen korkeajännite, kielonkukka suussa, makaat hiljaa ihan siinä vieressä, kuulen veresi kohinan. Älä katso, olet poikkeus.
Ethän ajattele häntä enää? Annettiin sen olla ohimenevää, ohikiitävää, hetken hurmiossa ajatusten katkelma, katkos kesken katsekontaktia, kerro minulle miksi.
Jäljelle jää vain kastelematon ruukkukasvi, puisella lattialla vetää, muistaisit siirtää sen aurinkoon, muistaisit siirtää aurinkoa, laita avaruus pois paikaltaan, käännä radio kaakkoon ja käännä kuu ylösalaisin, niin että veri menee päähän.
Ja jostain ihan liian kaukaa voi välillä kävellä vastaan joku ihan hirveän tuntematon, voi viedä jalat alta ihan hirveän nopeasti, niin että se sattuu. Ihan hirveästi.
Tai sitten ei, ehkä hyppää selkään, kun ei jaksa kävellä. Haavoittunut paholainen.
#ELLI
Niin kaukana, että se kohta sulautuu tuonpuoleiseen, kirjoitukset tiiliseinässä muuttuivat meille hepreaksi.
Todellisuudentaju löi meitä kasvoille, neljä seinää eivät enää suojelleet, oli pakko maata selkä selkää vasten, selvänä elämästä.
Silloin kun ei ole enää aikaa odottaa, silloin aiomme salata rakkautemme sillä muuhun minusta ei ollut. Käskit liittää meidät onnellisten joukkoon, vaikka suussasi maistui rauta.
Melkein hyvästit ja tuhat lasinsirpaletta, ihan vaan ajatusten tasolla, mielikuvituksen rajamailla, niin kaukana, että se kohta sulautuu tuonpuoleiseen.
Liitä meidät onnellisten joukkoon, muuhun minusta ei ole.
Hei satakieli, laula meille vielä kerran lopun alku, ei kukaan tullut tänne sinua murhaamaan, laula meille vielä kerran kaikki mikä mieleesi juolahtaa.
"Sinuun minä en jää", viimeinen kirjoitukseni lasinalusessa.
Enhän edes tiedä toista nimeäsi
#ELLI
