Säde

Hukuin hetkeksi Iittalan Taika-sarjan kahvimukiin joka oli täynnä appelsiinimehua.

Osaisin taustalla soivan musiikin sanat ulkoa vaikka unissani, mutta poimin vain sanoja sieltä täältä enkä edes yritä kuunnella melodiaa.

Kipu ranteessa on voimistunut tänään ja sitä on sattunut useammin kuin ennen.

Matematiikan koe 29.9.2015

Klo. 10.49

Alppilan Lukio, Helsinki

"Mitä edes teen täällä?"

Niinpä.

Odotan, että edellinen antaa taas kuulua itsestään.

Odotan, mutta en halua.

Aika kultaa muistot vaikka mielestäni se voisi haudata ne ja sylkäistä päälle. En kaipaa menneisyyttä, tarvitsen tulevaisuutta.

Löysin tänään sekasorron keskeltä vanhan itselleni kirjoittamani kirjeen. Aluksi kirje herätti myötähäpeää ja melkein jopa nauroin sille pilkallisesti, ennen kuin repiessäni sitä mahdollisimman pieneksi silpuksi tekikin mieli liimata palat takaisin yhteen.

Odotan aikaa pois.

Vielä tunti huomiseen.

Ei se ole niin kaukana, eihän?

Hukuin taas kahvimukiin mikä on täynnä appelsiinimehua.

#ELLI

Uusinta

Edellinen ilmoitti olemassaolostaan.

Olin iloinen, mutta se sai mieleni vääntämään niskat nurin.

En ollut onnellinen

Edellinen ei antanut toivoa tulevaisuudesta, ei koskaan.

Edellinen sai pilkkeen syttymään silmäkulmaan ja herätti kielletyt ajatukset.

Edellinen oli täysin sen vastakohta.

Tuli jälleen mieleen viime syksy.

Lähtisi jo pois.

Tätä osiota inhoan ihmismielessä.

Muistoja.

Hyviä muistoja, joita on kiellettyä ajatella.

Tai ainakin niistä on kiellettyä puhua ääneen.

Tietyissä piireissä.

Minulla ei ole sellaisia piirejä.

Olen vapaa, mutta en niin vapaa, että puhuisin niistä muistoista ääneen.

Laskin putosi lattialle edellisen ilmestyttyä jälleen hetkeksi.

Edellinen ei viipynyt kauaa, muutaman sekunin vain.

Se ei ollut sen arvoista.

Olisi ollut ennen, ei enää.

Edellinen toi mukanaan vain raskaat, arpeutuneet muistot.

En halua ajatella sitä enkä sen suuremmin ketään muutakaan.

Tarvitsen nukahtaakseni kuiskattuja, mitään tarkoittamattomia sanoja.

En tarvitse sitä, se tarvitsee jotain muuta.

Niin tarvitsee myös edellinen.

Minä tarvitsen unta.

Tarvitsen vapautta ja aikaa unohtaa.

Unohtaa edellisen.

#ELLI

Metalli

Vasen ranne on ollut koko päivän kipeä.

Suonenvedon tuntuinen paine.

Vapaapäivä ja kummallinen olo.

Eilen en ollut oma itseni, kirjoitin viestejä puhelimella näppäimistö sauhuten, enkä ollut oma itseni.

Maanantaina ajoin reittiä jonka olen ajanut satoja kertoja.

Tie tuntui vieraalta, tunnuin itselleni vieraalta.

Maaten on vaikea kirjoittaa, ranteen kipu säteilee kyynärtaipeeseen.

Tekee jälleen mieli vajota sängyn läpi lattialle.

Maan alle.

Väsyttää niin jumalattomasti.

"Se" unohtui uuden leffatrailerin musiikin sanojen tulviessa tajuntaani.

"Se" unohtui jo jopa vähän aikaa sitten.

Mieleen palasi "sen" myötä viime syksy.

Tuli niin kova ikävä.

En tahdo itkeä, kyyneleet eivät ole hyväksi muistoille.

Ei näille muistoille.

Menneisyyden ihmisiin voi olla vaikeaa saada yhteyttä, jos pelkää yhtä paljon kuin minä.
Pelkään ihan helvetisti.

Voisin juosta seinän läpi viime vuoteen.

Vaikka seinien.

Hyppiä aikajaksoilla kuin hyppynarulla.

Ranteeseen sattuu taas.

Kipu säteilee ympäri kättä.

En ole huolissani, olen väsynyt.

#ELLI

Lilja

Rauhallinen päivä.

Rauhallinen.

Laulettiin Tehosekoitinta porukalla.

Tätä nimenomaista biisiä.

Käskin Tupua lukemaan tänään uusimman jutun täältä, juuri tämän.

Kyllä se ymmärtää, ihan varmasti ymmärtää.

Ulkona tuoksui kellarilta, ja odotin että lehdet putoisivat puista.

En tarvitse uutta alkua, tarvitsen tämän illan.

En ymmärrä fysiikkaa, ymmärrän ystävyyttä.

En ymmärrä myöskään matematiikkaa, mutta osaan tulkita laulun sanoja.

Sanokoon muut mitä sanovat, biisi kertoo ystävyydestä.

#ELLI

Sumu

Tuulee.

Ulkona ja elämässä.

Ei kipua, mutta tuulta.

Huono viikko, en yleensä ole tällainen.

Lehdet ovat putoilleet kyyneleitä nopeammin kuluneella viikolla, synkät illat ovat palanneet.

Syksy on palannut.

Minä en.

En toivo kesää takaisin, enkä odota talvea, nyt on ihan hyvä näin.

Syy synkistellä.

Ei omia tekojaan tarvitse selitellä, jos ne tekee tunteella.

Tarvitseepas, etsin jälleen tekosyitä.

Syksy ei ole tekosyy, se on mahdollisuus. En nyt tarkoita mahdollisuutta juoda kuumaa kahvia jalat seinää vasten, niin voi tehdä milloin itsestä siltä tuntuu.

Mahdollisuus elää.

Aina on mahdollisuus elää, mutta olen syntynyt syksyllä.

Kuulemma se, että ostan mansikkajäätelöä kertoo luonteestani.

Uskon elämään, en jäätelömakuihin.

Ei nuorten kuulu nukkua, nuorten kuuluisi lukea ylihuomiseen historiankokeeseen.

Miksi oppia menneestä?

Että voisi odottaa tulevaa?

En minä tiedä.

Pettymyksen jälkimaku maistuu karvaalta kielellä.

En edes yrittänyt päästä siitä eroon.

Heräsin vasta yhden jälkeen päivällä.

Silloin en tarvinnut tekosyitä.

#ELLI

Aika

Olohuoneen äänet eivät ole vaienneet, päinvastoin.

Lähdin ulos etsimään paikkaa, johon jäädä.

Olin rauhaton, löysin itseni Töölönnlahden sillalta ja päätin olla siinä edes hetken, täysin rauhassa.

Silta tärisi ihmisten kävellessä ja juostessa selkäni takana. En huomioinut heitä. Keskityin itseeni ja menneisyyteen.

Mennneisyys toi mukanaan muistot, muistot sen sijaan toivat rauhallisuutta.

Seisoin sillalla pitkään ja katselin vuoroin hitaasti liikkuvaa vettä ja raiteilla kulkevia lähijunia. Ihmisillä ei ollut kiire, ei ainakaan näkyvästi.

Annoin itselleni aikaa.

Annoin ajatuksilleni lomaa siitä.

Lomaa velvollisuuksista, mitä ei edes ole olemassa.

Kävelin lahdelta pois päin, ja kosketin Finlandia-talon kivistä, kiiltävää seinää. Jäin istumaan sen edustalle.

Taivas oli täynnä pilviä, enkä keskittynyt ympäristön kuunteluun, vaan itseeni.

Laukku painoi hengitystäni kasaan ja inhotti, etten kuullut omaa hengitystäni, musiikki soi tarpeettoman kovalla.

Aikuiset puhuvat koulusta.

Lapsuus ei palaa, ei enää ikinä.

Haluan nukkua, nukkua nuoruuteni pois.

Ulkona on pimeää, kuunsirppi heijastuu ikkunaan.

#ELLI

Ainoa

Missä olen?

Istun omalla sängylläni edelleen.

Vieläkin.

Päätä särkee ja käsien tärinä alkaa todennäköisesti pian.

Taivas on muuttanut väriään turkoosista siniharmaaksi, toivottavasti pian voisi sataa.

Sataa siksi, että vesi voisi huuhtoa eilisen mennessään.

Eilisen pois, kokonaan.

Tahdon edelleen lähteä ulos, mutta en halua mennä yksin.

Keksin tekosyitä, miksi lähteä, edelleenkään kukaan ei ole minua pakottamassa.

Lähden kuitenkin pian yksin etsimään Fredalta jotain paikkaa, mihin kietoutua. Porttikongia, sushiravintolaa, mitä vaan.

Olohuoneesta kuuluu monen ihmisen puhetta, ajatukseni ovat hiljaa.

Kerrankin.

Keskityn pelkästään olennaiseen, kirjoittamiseen. Tämä on minun kädenjälkeäni.

Avonainen ikkuna ja tuuli saavat aikaan unettavan huminan, nyt ei ole aikaa nukkua, on aika pysyä liikkeessä.

Aika pysyä hereillä ja virkeänä, vaikka ei ole mitään, mikä voisi järkyttää rauhaani juuri nyt.

Palasin omaan maailmaani.

Kuulostaa etäisesti jonkin huumeen vaikutukselta.

En harrasta sellaista.

Harrastan realismia.

Totuus sattuu, niin sattuu petetyksi tuleminenkin.

Sidoin ajatuksissani kengännauhat toisiinsa.

#ELLI

Uusi

Istun edelleen oman huoneeni nurkassa sängyllä, jälleen eri paikassa.

En tahtoisi istua tässä, mutta en jaksa liikkua.

Pettymyksen ja kiukun tunne kasvaa, en edes yritä hallita sitä.

Juuri nyt olen ihan helvetin vihainen, siis aivan helvetin vihainen.

En anna sen näkyä, mutta tunnen niin vahvaa inhoa, että siitä tulee meilkein fyysisesti paha olo.

Huutaisin jos voisin.

Huutaisin niin helvetin kovaa.

En kanavoi ajatuksiani muualle, mutta en päästä niistä myöskään irti. Nyt olisi varmaan oikea aika lähteä ulos.

En jaksa liikkua.

Ulkoilmakin ottaa päähän.

Aurinko ei paista, muttei ole kuitenkaan pimeä.

Tahdon takaisin omaan maailmaani, omaan kuplaani, jonka kuului rajoittua vain omaan huoneeseeni.

Nyt se kupla meni rikki ja päästää tunteet leijailemaan pitkin Helsingin katuja kuin eksyneet pilvenhattarat.

Helvetti, että voikaan ottaa päähän.

Kunpa ulkona sataisi terälehtiä.

Taivas voisi olla verenpunainen.

Suljen silmät hetkeksi.

Taivas on edelleen sininen.

#ELLI

Toinen

En jaksa laskea montako kertaa olen sanonut tänään ei.

En jaksa, en halua, en ehdi, en sitä en tätä.

Istun jälleen sängyllä kirjoittamassa, mutta eri kohdassa kuin ennen.

Vaihtelu virkistää.

Mustalla päiväpeitollani on vakoinen höyhen.

Jenni Vartiaisen levy antaa syyn pudottautua jälleen omaan maailmaani.

Maailmaan, missä en tänään aijo puhua siitä.

Tahtoisin kertoa kuka se on, mutta en ole riskien ottaja.

En ole myöskään odottaja, en ainakaan ikuisesti.

Ainakaan tänään.

En tänään, en omassa maailmassani.

Katsoin peiliin, ja tiesin näyttäväni hyvätä tänään.

Tänään, kun kukaan ei sitä ole näkemässä.

Olen oman maailmani ainoa todistaja, siksi se onkin yksin minun maailmani, johon kuuluu mustaa kahvia ja sadepisaroita.

Juuri nyt ulkomaailman tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Pettymys kasvoi miltein kiukuksi, mutta kumpikaan tunnetila ei kuulu tähän päivään. Ei tähän maailmaan.

Rajoitan kaiken oman huoneeni sisäpuolelle.

Ihmettelin eilen itsekseni, miksi kerron niin avoimesti tunnetiloistani ja siitä.

Ehkä totuuskin kuuluu tähän maailmaan.

Maailmaan, jonne ei pääse sisälle, mutta maailmaan, jonka jaan omien käsieni kautta kaikille.

Kaikille.

Olen kiertänyt Auringon seitsemäntoista kertaa.

On nälkä.

Elämännälkä?
Ei vielä.

#ELLI

Ensimmäinen

Ulkona paistava aurinko osuu ikkunan läpi suoraan silmiin.

Istun yllätyksettömästi tismalleen samassa kohtaa sänkyä kirjoittaessani, en ihan keskellä, vähän enemmän jalkopäässä.

Musiikit sekoittuvat keskenään, ei kuulosta hyvältä.

Pitäisi nousta ja lähteä ulos, lukea kokeisiin ja yrittää olla pirteä, mutta velvollisuuksia tuntuu olevan liikaa.

Oikeastaan niitä ei ole ollenkaan, kukaan ei pakota minua tekemään juuri nyt yhtään mitään.

Tänään en ole surullinen enkä väsynyt, olen neutraali ja pettynyt.

Jos koet olevasi pettymyksen aiheuttaja, olen todennäköisesti pettynyt juuri sinuun.

Negatiivinen vai neutraali?

Puhdas?

Miinus?
Minä ja hän.
Minä ja se.

Taas joku ulkomaalainen alkoi seurata Instagramissa.

Mistä ne löytävät aina tiensä sinne?

Miksen löydä yhtä helposti tietäni sen luokse?

Sen ajattelu alkaa jo kyllästyttää.

En silti kyllästy sen hymyyn ikinä.

Luulisin niin ainakin.

Pharrell Williams soi liian kovaa olohuoneessa.

Aika lopettaa.

Aurinko ei paista enää silmiin.

Aurinko karkasi pilvien taakse, pysy siellä.

#ELLI

Pudotus

Huulesta vuotaa verta, purin taas hampaita yhteen huomaamattani.

Hetki sitten teki mieli tanssia. Teki niin kovasti mieli tanssia ja huojua keittiössä ja kuunnella huojuttavaa musiikkia.

En tehnyt sitä, kukaan ei estänyt.

Huonoista päivistä punoutui huono viikko.

En ajatellut sitä koko iltana.

En ole enää varma, haluanko unohtaa.

Ei ole mitään muistettavaa.

Paitsi sen hymy.

Rikoin lupaukseni, se varasti taas paikan ajatuksissani.

Huulen haavaan sattuu, mutta se ei ole kipeä.

Kamala jano, kertoisin nyt pilvistä, jos näkisin yhdenkään.

En ollut tänään lakossa, en ollut koulussa olin vain väsynyt.

Jälleen.

Suupieli värähti.

Etsin itseni jäämiä lattialta.

Saanko jäädä tähän?

En tunne ikävää.

Kädet makaavat toimettomina kehon vieressä.

Pää nuokkuu painavana olkapäiden varassa.

Tahdon kirjoittaa, mutta en halua.

Huojuvatko puut, vai onko vika vain minussa?

Mieli tuntuu usvaiselta. 

Tältäkö tuntuu unilääkkeen vaikutus?

Tahtoisin nähdä Kuun.



#ELLI

Myrsky

 18.9.2015

05:29 AM

Herään painajaiseen.

Päätä särkee ja olo tuntuu flunssaiselta.

Oli niin lohduton olo, teki mieli hautautua lattian alle.

En kuitenkaan tehnyt niin, olin liian väsynyt.

Se pyöri taas mielessä, vaikka olin luvannut itselleni unohtaa.

Unohtaa.

Miten voin unohtaa jotain, mistä en ole edes kerännyt muistoja?

Kaikki aikanaan.

Unohduskin vie aikaa.

Eilen kävellessäni kotiin kuulin jostain pianon soittoa.

Se muistutti, että maailmassa on vielä kauniita asioita.

Katkonainen uni johtaa katkonaisiin ajatuksiin, tämä on minun kädenjälkeäni.

Tämä on minun maailmani.

Maailmani, jonka loin eilen.

Ulkona alkoi vihdoin sataa.



#ELLI

17.9.2015

Katuvalot paloivat kirkkaina, mutta eivät paistaneet silmiin.

Silmistäni heijastui näkyvä huoli.

Tapasin henkilön menneisyydestäni.

Henkilön, joka pelasti henkeni.

Kummallinen olo.

Jos joku katsoisi nyt silmiini, ei niistä voisi lukea mitään.

Niin paljon ne pitävät sisällään juuri nyt.

Tekee mieli vajota lattialle ja jäädä siihen, mutta juuri nyt en jaksa liikkua.

Olkain oli taas pudonnut.

Sängylläni lojuu siellä täällä tavaraa, en mahdu nukkumaan, en edes halua nukkua.

Olen väsynyt, mutta ei nukuta.

Huolestuttaa ja hämmentää.

Mihin katosi lapsuuden asfaltti-ihottuma?

En ole valmis vastuuseen.

Tahdon tavata ihmisen, joka tulee kaipaamaan naurua.

Minun nauruani.

Tunnen eläväni, pysyn silti paikallani.

Sormet liikkuvat näppäimistöllä itsestään.

En ostanut tänään farkkuja.

Ostin itselleni aikaa.

Tahdon saada sen ihastumaan itseeni.

Enkä tahdo.

Tahdon johdattaa sen harhaan ja kaatua itse joustinpatjalle.

Ja nauraa.

Ulkona ei vieläkään sada.



#ELLI

Uupumus

Suussa maistuu pahalta.

En pode huonoa omaatuntoa.

Mistä?

Ostin tänään itselleni maailman.

Maailman, joka koostuu uudesta miesten hupparista, housuista, laukusta, takista, kyyneleistä, vitutuksesta, onnellisuudesta ja musiikista.

Ulkona tuoksui tänään syksy.

Melankolia alkaa taas potkia päähän, kovaa.

Ajattelen sitä edelleen aamuisin.

En tahdo sanoa ketä, sillä ei ole mitään merkitystä.

Kyllä te tiedätte.

Jos et, en luota sinuun.

Ostin itselleni maailman.

Loin uuden sellaisen.

Rakastan syksyä, se muistuttaa siitä, että sattumia on ihan oikeasti olemassa.

En usko horoskooppeihin, uskon elämään.

Taivas iski tänään sadepisaroita kuin luoteja taivaalta.

Onko syksy saanut minusta haavoittuvan?

Vai onko SE saanut minusta haavoittuvan?

Eilen suihkussa tuntui kuin olisin itse valunut veden mukana viemäriin.

Olen väsynyt.

Olen väsynyt rakastamaan.

Välitän silti.

Tahdon syntyä uudelleen talvella.

Herättäkää vasta silloin.

Salaa toivon, että alkaisi sataa.

Ulkona leijuu levoton sumu.



#ELLI

Otsikoimaton

Jätän otsikoinnin viimeiseksi.

Järkyttävä kuumuus palasi takaisin vaikka kuume on näyttänyt jo laskemisen merkkejä.

Saan imurin äänestä päänsärkyä, onko sen pakko huutaa juuri nyt?

Täytän viiden tunnin päästä 17.

Tämä päivä oli turha, tämä ikä on turha.

Imuri huutaa edelleen, niin huutaa myös musiikki.

Kokeilen otsaani, hehkun.

Ei ole enää paha olo, on vaan niin kamalan kuuma...

En edes yritä nukkua enää.

Pakko valvoa kahteentoista, pääsen todistamaan jälleen uutta elinvuotta yksin huoneessani.

Tupu lupasi lähettää hyvää syntymäpäivää-viestin.

Vuosi jälleen, vuosi elämästäni jonka olen selvinnyt hengissä, ilman ongelmia.

Rakastan elämää.

Menin kipeänä kouluun, etsin tekosyitä jyskyttävästä päänsärystä huolimatta miksi voisin mennä kouluun.

Rakastan teitä.

Rakastan elämää.

Kuulin tänään huonoja uutisia, mutta pysyin silti koulussa.

Voiko uutinen olla huono, jos sillä on myös positiivinen puoli?

Kuumuus ei lähde minnekkään, onko se parantumisen merkki?

Kasvoni ovat edelleen tulikuumat, en hehku enää.

Helikopteri lensi Freesenkadun yli turhan matalalla.

Posket hehkuvat edelleen.

#ELLI

Enneagrammeja

Hirveen hyvä päivä.

Hirveen hyvä.

Vaikka käsissä ei pysynyt alituisen tärinän takia mikään ja verensokeri näytti vahvaa miinusta.

Päivän dieetti oli kolme purkkaa ja lettu.

Ei siitä sen enempää, sinänsä hassua kirjoittaa tajunnanvirtaa, kun ajatukset pyörivät yllämainituissa asioissa.

Ei aihetta.

Suussa maistuu kolme tuntia vanha purkka.

Jos voisin, liimaisin sen nyt Baanan kallioon, muistomerkiksi.

Miksi?

Ei kukaan halua tulla unohdetuksi.

Enneagrammeista sen verran, että opettelin joskus jokaisen luonnetyypin kuvauksen ulkoa.

Tahdoin käyttää omien sanojeni mukaan sivistyssanoja vaikka tosiasia oli lähinnä se, että halusin oman enneagramminumeroni Instagramin biografiaan.

En häpeä mitään.

http://www.namaste.fi/fi/enneagrammi

^

Kuvittelin aina olevani nelonen.

Ei, en selitä enempää, tiedän ettei kaikki kuitenkaan tee linkin testiä.

Miksi vaivautua?

Aina tutustuessani uusiin ihmisiin, pyrin kartoittamaan enneagrammit, tyhmä ja ehkä hieman lokeroiva tapa, mutta pidän siitä.

Seiskat, kakkoset ja toiset neloset ovat yleensä poikkeuksetta kivoja tapauksia.

Ei siitä sen enempää, kirjoitus alkaa tuntua enemmän tiedon jakamiselta kuin tajunnanvirralta.

Ehkä se on molempia tai sitten ei kumpaakaan. 

Käsitaivetta kihelmöi, liikutan päätä ja kihelmöinti voimistuu, tai ei kihelmöinti, ehkä enemmänkin väreily.

Edelleen, hirveen hyvä päivä. Ja viikko.

Kaverit ja ystävät ja kaikki; rakastan teitä.

Pitäkää itsenne miehinä. Ja naisina. Ja itsenänne, en käske mihinkään.

Pusuja ja haleja.

Nukkumaan.

#ELLI

Muutos

Asiaa onnellisuudesta, taas.

Ei tosin yhtä paljon kuin viimeksi, toisaalta onnellisuudesta ei voi puhua liikaa.

Uusiutuva luonnonvara.

Luonteenvara.

Elämänvara?

Uusiutumaton?

SUNNUNTAI 6.9.2015 klo. 19:23

viesti äidille

"voidaaks leikkaa mun hiukset tänää?"

Sanoista tekoihin.

Meillä noin 30min. jälkeenpäin Tupu seisoo saksien ja kamman kanssa valmiina leikkaamaan ponnarin poikki.

                   Ennen                   Jälkeen           

Huonojen latvojen ja muutaman ekstrasentin putoillessa tuntui myös elämänlaatu paranevan: En ole ollut onnellisempi varmaan ikinä.

Koko alkuviikko on edellisen onnellisuuspostauksen kaltaista hattaraa kolmetoista kertaa parempana.

Ei.

Kaksikymmentäkuusi kertaa parempana.

#ELLI