Painajaiset juoksivat järkeä nopeammin viime yönä, pölyn ja lian seassa oli siellä täällä pistooleita ja puukkoja siellä, missä tehtaan savu värjäytyi vaaleanpunaiseksi auringon viimeisten säteiden siivilöityessä heikosti sen läpi.
Huominen koitti niin aikaisin, että aurinko ei ehtinyt edes laskea sataan ja ensimmäiset sadepisarat halkaisivat ilman kahtia.
Otsalohkoissa rummutti tulehdus, milloin viimeksi veri juoksi päästä varpaisiin valon nopeudella?
Kylmien väreiden iskiessä selkäpiihin taivaan kylmät värit vaihtuivat aniliininpunaiseen ja violettiin, ikuinen aamu oli koittanut.
Painajaiset kompastuivat omiin jalkoihinsa, enää ei tarvitse pelätä ja herätä aamulla omaan huutoonsa.
Ikuinen aamu oli koittanut ja värit taivaalla vaihtuneet tähtisumusta aurinkopölyyn.
Elämästä humaltuneet ihmiset nostivat kätensä ilmaan tervehtiäkseen uutta aurinkoa, uutta huomista ja elämää, tehtaan savu hälveni horisonttiin.
Oletko valmiina rakastamaan enemmän kuin koskaan ennen?
"Kaikki aikanaan", minä sanoin ja käänsin katseeni ikuiseen aamuun,
kaikki aikanaan.
Sidoin kenkieni nauhat tiukemmin toisiinsa ja hukuin hetkeksi omaan varjooni.
Aurinko oli pilvessä, mutta varjot lankesivat avaruudesta asti raitiovaunujen valittaessa hiljaa, ihmisten nojatessa aikaa näyttäviin tolppiin.
Nostin katseeni taivaalle, vaikka ulkona satoi räntää suoraan silmiin, se ei satuttnut tänään ketään.
Kompastuin liukuportaissa, kukaan ei hymyillyt, kaikkien kasvoilta paistoi kiire ja pakokauhu, kaikilla oli järjetön kiire elää, vaikka huominen ei koita yhtään sen nopeammin, vaikka juoksisitte kortteleita ympäri ja toivoisitte saavanne yön aikana kyvyn lentää.
Kaaduin omaan varjooni, jonka avaruus langetti tuhansien kilometrien päästä yläpuolelta, kylmä tuuli nosti niskavillat pystyyn ja sai sormet kouristumaan nyrkkiin, kaulahuivi ei pelasta maailmaa pahalta.
Betonikaupungin seinät keräävät olemattoman auringon viimeiset säteet itsekkäästi itseensä, ahneesti.
Ihmiset painautuvat betonikaupunkinsa betonisia seiniä vasten ja kuvittelevat olevansa kuolemattomia aina huomiseen asti, eläkööt valheessa kääriytyessään tiukemmin kaulahuiveihinsa.
Sidon kenkieni nauhat toisiinsa ja lennän eteenpäin, pilvien yläpuolella, avaruudessa asti.
Päästääkseen huolistaan irti, pitää välillä kiivetä koivuja korkeammalle, avaruuteen asti.
Jalanjäljet sekoittuvat loskassa keskenään, piirrän pilviin huolestuneita kasvoja ja kyyneleitä, niitä siellä näkyi nostaessani alussa katseeni, avaruus peilasi teidätkin pilviinsä.
Tänään täällä mikään ei ole hätänä, kahvissa sulava kermavaahto jätti vaaleat viikset huulilleni, ympäröivä maailma painoi syvät hymykuopat punatuille poskilleni.
#ELLI
Ne puhuu ulkona pääkallokeleistä.
Sidoin kenkieni nauhat yhteen umpisolmulla ja nojasin porttikongiin. Joku mies bussipysäkillä sytytti tupakan, kahvi jäähtyi termosmukissa liian nopeasti.
Helvetti on lievä ilmaus pääsi sisällä liikkuvista ajatuksista, tiedän, etten ole osallisena siihen leikkiin. Helvetin hyvä näyttelijäsuoritus vaihtui viimeisten kannanottojen jälkeen sivustaseuraamiseen, olen onnellinen, mitä sä luulit?
Luokassa 202 oli järjettömän kylmä, ikkunat olivat huuurussa.
Sotkuiset hiukset puoliksi nutturalla selvensivät ajatuksia kaksikymmensivuisessa ikuisuudessa.
Hölmö rakkaus, sitä se kaikki on aina ollut.
Kuulokkeet särkivät päätä, sydän oli edelleen ehjä. Särkymätön, tanssin vaikka en osaa.
En kuole koskaan, sytytä maailma tuleen.
En kuole koskaan.
Tänään mikään ei muistuttanut sinusta, olen onnellinen, mitä sä luulit?
#ELLI
Laske enkelisi ja paina pääsi tyynyyn, huku siihen äläkä palaa.
Laske askeleesi äläkä palaa.
Kävele auringonlaskuun, istun täysikuun reunalla ja nauran, nauran sielustani sinulle.
Viimeiset hyvästit, älä palaa, älä enää koskaan.
Sait puukon irti selästäsi, iskit sen keskelle rintalastaani.
Istun täysikuun reunalla ja nauran, nauran sinulle sielustani, edelleen.
En halua satuttaa, en ole yhtä arrogantti kuin sinä, häpeäisit.
Sielustani kumpuava nauru ei vaihdu myötätuntoon täysikuun kaventuessa sirppiin, häpeäisit.
Olet myöhässä, olet aina myöhässä.
Aamun ensimmäinen auringonsäde sytyttää liekin silmissäni, katoat tuhansiin räjähtäviin tähtiin.
Kuule huutoni, häpeäisit, HÄPEÄISIT.
Aamun laineet iskevät hiljaa rantahiekkaan, olet paluumatkallasi pois.
#ELLI
