Painajaiset juoksivat järkeä nopeammin viime yönä, pölyn ja lian seassa oli siellä täällä pistooleita ja puukkoja siellä, missä tehtaan savu värjäytyi vaaleanpunaiseksi auringon viimeisten säteiden siivilöityessä heikosti sen läpi.
Huominen koitti niin aikaisin, että aurinko ei ehtinyt edes laskea sataan ja ensimmäiset sadepisarat halkaisivat ilman kahtia.
Otsalohkoissa rummutti tulehdus, milloin viimeksi veri juoksi päästä varpaisiin valon nopeudella?
Kylmien väreiden iskiessä selkäpiihin taivaan kylmät värit vaihtuivat aniliininpunaiseen ja violettiin, ikuinen aamu oli koittanut.
Painajaiset kompastuivat omiin jalkoihinsa, enää ei tarvitse pelätä ja herätä aamulla omaan huutoonsa.
Ikuinen aamu oli koittanut ja värit taivaalla vaihtuneet tähtisumusta aurinkopölyyn.
Elämästä humaltuneet ihmiset nostivat kätensä ilmaan tervehtiäkseen uutta aurinkoa, uutta huomista ja elämää, tehtaan savu hälveni horisonttiin.
Oletko valmiina rakastamaan enemmän kuin koskaan ennen?
"Kaikki aikanaan", minä sanoin ja käänsin katseeni ikuiseen aamuun,
kaikki aikanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti