Katuvalot paloivat kirkkaina, mutta eivät paistaneet silmiin.
Silmistäni heijastui näkyvä huoli.
Tapasin henkilön menneisyydestäni.
Henkilön, joka pelasti henkeni.
Kummallinen olo.
Jos joku katsoisi nyt silmiini, ei niistä voisi lukea mitään.
Niin paljon ne pitävät sisällään juuri nyt.
Tekee mieli vajota lattialle ja jäädä siihen, mutta juuri nyt en jaksa liikkua.
Olkain oli taas pudonnut.
Sängylläni lojuu siellä täällä tavaraa, en mahdu nukkumaan, en edes halua nukkua.
Olen väsynyt, mutta ei nukuta.
Huolestuttaa ja hämmentää.
Mihin katosi lapsuuden asfaltti-ihottuma?
En ole valmis vastuuseen.
Tahdon tavata ihmisen, joka tulee kaipaamaan naurua.
Minun nauruani.
Tunnen eläväni, pysyn silti paikallani.
Sormet liikkuvat näppäimistöllä itsestään.
En ostanut tänään farkkuja.
Ostin itselleni aikaa.
Tahdon saada sen ihastumaan itseeni.
Enkä tahdo.
Tahdon johdattaa sen harhaan ja kaatua itse joustinpatjalle.
Ja nauraa.
Ulkona ei vieläkään sada.
#ELLI
#ELLI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti