Muuttolinnut voisivat viedä minut matkamuistoksi etelään. En kaipaa lämpöä, tarvitsen muutoksia. Elän rutiininomaisesti vaikka uskottelen aina olevani vapaa. Ainakin villi, tai spontaani.
Jouluvalot palavat seinällä, niillä ei ole mihinkään kiire, en ole ihastunut. Tuuli ei puhalla ihastuksien nimiä menneisyydestä, aurinko ei sulata sydäntäni eivätkä tähdet muistuta kenenkään silmiä. Pääni on pudonnut taivaista takaisin hartioilleni ja se tuntuu tuovan lisäpainoa sydämmelle.
En voi pakottaa sinua palaamaan. En voi pakottaa sinua tulemaan takaisin, vain kertoakseni etten tiedä mitä haluan elämältäni.
Huomenna nousen Stadionin tornin portaita ja yritän tavoittaa pilvenreunoja, kuiskaan kyyhkysille toiveita; viekää minut tähtiin, saakaa sinä palaamaan, auttakaa minua rakastumaan. Kuvittelen muut ihmiset muualle ja levitän käteni tornin huipulla kuin lentääkseni, todistaakseni, että olen vapaa. Nostan käteni ilmaan ja hengitän syvään, olen vapaa, olen aina ollut vapaa. En tarvitse sinua siihen, en tarvitse siihen muita. En ehkä osaa parantaa maailmaa, ehkä en edes halua sitä, mutta lähetän silti toiveita yötaivaalle.
Minussa ei ole mitään vikaa, ihmisellä on kaikki hyvin niin kauan kuin osaa toivoa. Unelmat ovat turhia toivoon verrattuna. Unelmat ovat yliarvostettuja.
Hartioita ja niskaa särkee, seinä selän takana on kylmä, eikä myötää senttiäkään, aika vaihtaa taustamusiikkia, aika puhaltaa ajatuksista saippuakuplia.
Joku Julia Stone laulaa jostakusta, minä en laula kenestäkään.
Ehkä opettelen huomenna laulamaan kyyhkyjen tavoin - ehkä.
Sinun ei tarvitse olla peloissaan, en voi pakottaa sitä enää kaipaamaan.
Huomenna on jo tänään, kello on kaksikymmentäseitsemän yli kaksitoista.
00:27
En loppupeleissä edes ole yksin, peilikuvansa kanssa ei koskaan ole yksin.
#ELLI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti