16.11.2015
En kerro salaisuuksia, kerron totuuden. Kaunistelemattoman totuuden, joka sai meidät tuntemaan jotain uutta.
Me kuuluttiin tänään yhteen. Me jaettiin hetkiä, jotka sisälsivät totuuden, raivoa, iloa, surua sekä järjetöntä onnellisuutta.
Me istuttiin kahvilassa ikuisuus ja leikittiin suklaakastikkeella, puhuttiin henkeviä ja hengettömiä ja lämmitettiin yhdessä muuten niin kylmää Helsinkiä. Väitän, että meidän ympärillä hehkui. Hehkui niin helvetisti, että se teki käsistä ja poskenpäistä tulikuumat.
Me puhuttiin suoraan ja me välteltiin tuntemattomien katsekontakteja.
Vannon, että me oltiin vapaita, niin pirun vapaita.
Valehtelulle ei löytynyt sijaa, me purettiin meidän elämät osiin ja vaihdeltiin perspektiivejä keskenämme, muut ihmiset tarkkailivat meitä hiljaa vierestä.
Meillä oli oma kieli, me osattiin lentää.
Meidän ei tarvinnut osata mitään, vaikka marraskuu on ollut sateinen.
Meidän ei tarvinnut osata mitään, meillä oli koko huominen aikaa odottaa.
Me ei vielä kuuluttu yhteen, mutta ehkä me painutaan samaan betoninurkkaan Alppilassa sitten, kun taivas itkee ensilumensa meille.
Meillä oli tänään kaikki aika maailmassa, mutta meillä ei ollut aikaa odottaa.
Me ei oltu väärässä, meidän suussa maistui raudalta.
Me ei oltu sekaisin, me oltiin onnellisia.
#ELLI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti