Maaliskuun viimeinen aurinko ei ehtinyt nousta ennen aamu seitsemää, kukaan ei pitänyt kiirettä ennen sitä.
Raitiovaunu numero kahdeksan oli puolillaan ihmisiä, sellaisia, jotka eivät unohda termosmukiaan ikinä kotiin.
Radiossa laulettiin rakkaudesta, me heiteltiin kärsinyttä pehmolelua humalalasit silmillä ämpäriin, maaliskuun viimeinen aurinko teki meidät onnellisiksi.
Savu rikkoi saippuakuplat joiden sateenkaaren värisestä pinnasta heijastui aurinkolaseja, maaliskuun viimeinen aurinko lämmitti graffitoitua kalliota.
Aurinko hymyili lähes yhtä valloittavasti kuin sinä.
Kyllä he tietävät, kuka sinä olet, jos eivät tiedä, ei heidän tarvitsekaan.
Nähdäänkö puolitiessä?
Portaikossa, lähellä luokkaa 302?
Sinä herätit maaliskuun viimeisen auringon henkiin, sinä.
En koskaan juokse julkisiin, sinun luoksesi juoksisin Taka-Töölön läpi aina graffitoiduille kallioille asti.
Maaliskuun viimeinen aurinko jätti meille hyvästit, valmistaudu huhtikuun esikoisaurinkoon.
Tänään olin realisti, joka toivoi kellon osoittaessa yhtätoista yli yksitoista aamupäivällä.
#ELLI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti