Jääkylmä tuuli sulatti ajatukset pahasta, jäädytti polvilumpiot tunnottomiksi ja iski helvetillisellä voimalla poikkisuuntaisesti kasvoille.
En tuntenut itseäni, en tuntenut pakkasesta kylmenneitä sormiani enkä vastaantulijoita. En edes välittänyt vastaantulijoista, hautasin kasvoni syvälle isältä lainatun takin huppuun.
Tuuli ei sulattanut kyyneleitä, se ei jäädyttänyt niitä, se kutsui ne mukaansa leikkimään. Pelaamaan, juoksemaan hippaa.
Kyyneleet eivät totelleet tuulta, olisi pitänyt tietää se aijemmin.
Kyyneleet sulattivat polvilumpiot, sormet ja hetkellisesti huppuun kadonneen identiteetin. Ne polttivat rohtuneita huuliani, eivätkä pyytäneet lupaa satuttaa.
"En pidä sinusta, rakastan sitä, etten pidä sinusta."
Se antaa voimia, se antaa voimia taistella helvetillisen kylmää poikkutuulta vastaan.
Se jäädyttää sormet, se jäädyttää mielen.
Verkkokalvoille ikuistunut hetki ei anna pahan vallata kaikkea, pian on kevät.
Maailma suunnittelee jo aivot verta vuotaen ensimmäisiä voikukkia.
#ELLI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti