Kuluneesta kouluvuodesta

ILOUUTISIA!

Ruissalo kutsuu heinäkuussa, se oikein HUUTAA että "ELLI, TÄÄLLÄ ODOTTAVAT MINÄ, RUIS ROCK JA SADAT ESIINTYJÄT! TUO YSTÄVÄSIKIN! LUPAAN, ETTET KOSKAAN UNOHDA MINUA!"

Niin, Ruis rockissa nähdään.

Kamut.

     Kesälomakin alkoi, vaikka lomallahan tässä ei olla, en ainakaan minä, sillä en palaa mihinkään vapaani päätyttyä. 

Aika kääntää tyhjä sivu kymppiluokalla itse sidotun kirjan syövereissä, tai no, sulkea se kirja ja jättää sen sinikultaiset kannet ja pergamentin väriset sivut pölyttymään oman elämäni kirjahyllyyn.

Oikeasti kirja pölyttää itseään vanhassa koulussani Väinölän rakennuksessa luokassa numero V37, sinne minä sen jätin.

Ikuinen muistomerkki minusta ja meistä, kymppiluokasta joka kuului jakaa kahtia ja joka kuitenkin säilytettiin ihan vaan kymppinä, ei 10A ja 10B luokkina.

Koko vuosi oli täynnä protestointia, draamaa ja opettajien rajojen ja hermojen koettelemista omien sijasta.

Taputtelin kymppiluokan muun luokan kanssa kymmenminuuttisessa tilaisuudessa Käpylän peruskoulun neuvotteluhuoneessa 30.6.2015 kello 09:40. Ei juhlaa, takana vapaa viikko vailla velvollisuuksia ja takaraivossa ajatus siitä, että tämä kouluvuosi oli sitten tässä.

"Kai me otetaan vielä kuvia tossa pihalla?" - olivat viimeiset sanani nyt entisille luokkalaisilleni. Kaikki käänsivät selkänsä neuvotteluhuoneelle ja lähtivät kävelemään koulun eteläiselle ovelle. 

"Se oli sitten siinä." - oli ainoa ajatus mikä juoksi korvieni välissä.

Vuosi elämästäni täysin uusien ihmisten ja ympäristön kanssa.

Vuosi uuden bussireitin ja luokkahuoneiden opettelua opiskelun lomassa.

Vuosi aikaa testata opettajien ja muiden luokkalaisten hermoja ja samalla vuosi aikaa kokea millaista on saada viimeinen mahdollisuus.

"Se oli sitten siinä."

Ei, kuvia ei otettu päättäjäispäivänä, rehtorin sanoja ei tainnut kuunnella kukaan, neuvotteluhuoneessa oli kuuma, ja kaikkien huulilla poltteli sama sana; "vapaus".

Emme kerinneet vuoden aikana välittää toisistamme, tuskin kukaan edes tunsi toisiaan luokkakuvan ottamisen aikaan siitä puhumattakaan, että luokaltamme karsiutui porukkaa kuin kirjassa "Kymmenen pientä neekerinpoikaa".
Silti uskon ettei kukaan unohda kulunutta vuotta.
Vähintäänkin toivon niin.

"Se oli sitten siinä."

#ELLI